Sivusto on suunniteltu XHTML & CSS-yhteensopiville selaimille. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Suoraan sisältöön.
Tulosta sivu

Uutiset

Reaktor valittiin Euroopan kolmanneksi parhaaksi työpaikaksi

Ohjelmistoyritys Reaktor on sijoittunut kolmanneksi tämänvuotisessa Euroopan paras työpaikka -tutkimuksessa. Viime vuonna Reaktor sijoittui kyseisen listan kakkoseksi ja vuonna 2008 ykköseksi. Aiemmin tänä vuonna Reaktor palkittiin kolmannen kerran Suomen parhaat työpaikat 2010 -tutkimuksen yleisen sarjan voittajana.

”Olen todella ylpeä kaikista reaktorilaisista. Suomen tutkimuksen voitto ja Euroopan tutkimuksen kärkeen sijoittuminen jo kolmannen kerran ovat huipputuloksia”, Reaktorin toimitusjohtaja Vesa Lauronen sanoo.

Ihmisten hyvinvointiin panostaminen näkyy myös Reaktorin talousluvuissa. Viime vuonna Reaktorin liikevaihto kasvoi 16,7 miljoonaan euroon (kasvua edellisvuoteen 22 prosenttia), ja yhtiön tulos oli 3,4 miljoonaa euroa.

”On hienoa, että liikevaihtomme kasvaa myös haastavissa suhdanteissa. Tärkeintä on kuitenkin se, että asiakkaamme menestyvät ja ovat työhömme tyytyväisiä”, Lauronen jatkaa.

Reaktor rekrytoi jatkuvasti uusia työntekijöitä. Tällä hetkellä yhtiössä työskentelee noin 130 työntekijää.

”Menestyksemme edellytyksenä on, että onnistumme kokoamaan saman katon alle alan parhaat asiantuntijat. Tämä tarkoittaa sitä, että rekrytoinnissamme seula on erittäin tiukka. Palkkaamme uusia reaktorilaisia sitä mukaa, kun löydämme juuri oikeanlaisia lahjakkaita asiantuntijoita. Tavoitteemme on rakentaa maailman paras asiantuntijayritys”, Lauronen kertoo.

Parhaat työpaikat -tutkimukset toteuttaa Great Place to Work Institute, joka kartoittaa vuosittain parhaat työpaikat yli 40 maassa ympäri maailman. Euroopan tutkimukseen osallistui yli 1 300 yritystä, jotka olivat osallistuneet kansallisiin Great Place to Work -tutkimuksiin 17 eri Euroopan maassa. Parhaat työpaikat valitaan pääosin organisaatioiden omien työntekijöiden mielipiteiden perusteella. Kaksi kolmasosaa pisteytyksestä muodostuu suoraan työntekijöiden henkilöstökyselyvastausten perusteella. Lisäksi jokainen osallistuva organisaatio täyttää taustakyselyn organisaation henkilöstöjohtamiskäytännöistä.

Lisätiedot:

Reaktor
Vesa Lauronen, toimitusjohtaja
puh. 045 670 9700
vesa.lauronen(a)reaktor.fi

Liisa Huusari, viestintäpäällikkö
puh. 050 520 1293
liisa.huusari(a)reaktor.fi

Mediakontaktit

 
Liisa Huusari, viestintäpäällikkö
Sähköposti: liisa.huusari(a)reaktor.fi
Matkapuhelin: 050 520 1293
 
Lataa Reaktorin logo:
EPS (painokäyttö, 236 kt)
PDF (painokäyttö, 208 kt)
GIF (pieni, 4 kt)
JPG (suuri, 48 kt)